Histoni on Oulun yliopiston biokemian opiskelijoista koostuva ainejärjestö. Ainejärjestön, eli killan tehtäviin kuuluu valvoa biokemian opiskelijoiden etuja ja järjestää opiskelijatapahtumia jäsenilleen. Näitä tapahtumia ovat mm. leffa- ja lautapeli-illat, liikuntavuorot, yritysvierailut ja bileet yhdessä muiden ainejärjestöjen kanssa. Jokavuotisia tapahtumia ovat mm. pikkujoulut ja  palautepäivät biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan kanssa. Palautepäivillä opiskelijat ja opetukseen osallistuva henkilökunta voivat keskustella kurssien kehittämisestä. Histonin haalareiden väri on tummanpunainen.

Histonin jäseneksi voi päästä kuka tahansa pääaineenaan biokemiaa Oulussa opiskeleva henkilö. Liittymismaksu on 40 euroa, joka kattaa jäsenyyden koko kandi- ja maisteriopiskeluvaiheen läpi. Jäseniksi voidaan myös hyväksyä aktiivisia henkilöitä, jotka osallistuvat killan toimintaan. Uudet jäsenet hyväksytään virallisesti hallituksen kokouksissa. Järjestön tehtävä ei ole tavoitella rahallista voittoa.

Histonin ainoa päättävä elin on sen hallitus. Jokavuotisessa syysyleiskokouksessa valitaan  uudet edustajat aktiivisten opiskelijoiden joukosta korvaamaan vanha hallitus vuoden vaihteessa. Hallituksen kokoukset ja pöytäkirjat ovat avoimia kaikille jäsenille. Hallitus päättää mm. killan varojen käytöstä, järjestettävistä tapahtumista ja yhteistyöstä muiden kiltojen kanssa.

Tervetuloa mukaan toimintaan!